Aatonaatto on täällä

Tänään on aatonaatto mikä meinaa sitä että huomenna on JOULU! Eilen piti vielä paniikkisoitella mummolle lohensuolausohjeita, onneksi mummo osaa auttaa melkein missä vain :) Koti on siivottu ja puunattu, leipomukset on valmiita ja enää tarvii pakata ja hypätä autoon kohti Pudasjärven ukkimummilaa. Johtuneeko se Kallesta, mutta oma joulumieli on enemmän koholla kuin vuosiin, tulee suloisenhaikeasti muisteltua omia lapsuuden jouluja ja sitä jännistystä joka oli melkein käsikosketeltavissa näin aatonaattona. Hih.

Viikonloppuna käytiin Keminmaan ukkilassa piiitkästä aikaa ja oli oikein mukava reissu. Saatiin olla porukalla mikä oli kaikista tärkeintä ja lisäksi vielä syötiin tosi hyvin, lauantaina koiratkin sai maistiaisia poronpaistista:

Tästä kuvasta taas näkee että tuo meidän koira on vähän hömelö, toiset älyää jyrsiä luuta niin se jyrsii iskän sormea, luulee ilmeisesti iskeneensä hampaansa oikeen mahtavaan lihakimpaleeseen:

Pikku tonttumies vielä nukkuu, unirytmi kääntyi reissussa äidin mieliksi jotenkin näin että aamulla nukutaan pidempään. Ei valittamista, ehtii kivasti itse herätä ja valmistautua päivän touhuihin ennen kuin Kalle herää. Muuten yöt on edelleen rikkonaisia hampaiden tulon sekä myös flunssan takia... Kai me joskus taas saadaan täydet yöunet? (Lauri saa kyllä jo nyt, olen ajanut sen työhuoneeseen nukkumaan (mutta siis ihan vaan sen takia että se jaksaa töissä, kyllä meillä muuten menee ihan hyvin)).

Mutta eipä mulla enää oikeastaan muuta kuin

OIKEIN TUNNELMALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2o1o KAIKILLE BLOGIN LUKIJOILLE! *<:)

Leikkiinkutsu

Hirvikoira Salma on huomannut että pikkujantterilla on voimaa käsissä ja kantanut leluaan vetoleikkeihin oikein urakalla. Salma on vähän varovaisempi Kallen kanssa leikkiessään kuin meidän kanssamme. Odotan vain sitä päivää, milloin Kallen ote on niin pitävä että voin laittaa mikrokuituliinan Kallen mahan alle ja sitten parivaljakko siivoaa koko asunnon! Eiks oo kätevää, kirjoitanko niksipirkkaan nyt vai heti?

Viikonloppuna käytiin rentoilemassa Pudasjärvellä, Kalle tutustui lähemmin tonttuihin:


Ja sitten siellä oli muutama isompikin tonttu:

Koirakin oli melko tonttu ja meni uimaan Iinattijokeen, eikä päässyt omin avuin ylös. Lauri meni apuun ja ui sitten siinä itsekin, onneksi Matti pelasti molemmat :) Mukava viikonloppu, syötiin ja juotiin hyvin ja ulkoiltiin. Nukuttiinkin, mutta ei niin hyvin, Kalle tekee urakalla hampaita ja yöt ovat olleet jo jonkin aikaa rikkonaisia. Tuntuu melko raskaalta kun oli jo tottunut täysien öiden luksukseen. Miten silloin pikkuvauva-aikaan jaksoi? Jos hataria muistikuvia on uskominen niin yö jos toinenkin meni ihan muutaman tunnin unilla, ja silti päivät jaksoi hyvinkin. Vai jaksoiko? Ei voi enää muistaa, joku ihme suojamekanismi hävittää aivoista kaikki synnytykseen ja pikkuvauva-aikaan liittyvät kauhukokemukset, että sille kurimukselle uskaltaisi antautua joskus vielä uudemmankin kerran :)

Kallella oli tänään viimeinen fysioterapia ennen joulua ja Anneli oli tehnyt Kallelle "temppuradan", Kalle sai mönkiä omikseen kaikenmaailman esteiden yli ja tykkäsi kovasti. Saatiin tänään pukeutumispenkkikin kotiin, se on sellainen pitkulainen penkintynkä jonka päällä sitten treenataan vaatetuksen laittamista ja sitä voi käyttää muutenkin esteenä. Nyt Kalle veteleekin tuolla ennätysunia, fyysinen treeni on rankkaa.

Jouluun on enää 9 päivää! HUiiks. Ja sitten on kohta ensi vuosi. Iiks. Saatiin Kallen osastojaksoaikakin jo, tammikuun loppupuoliskolla vietetään viikko keskussairaalassa. Samalle viikolla sattui minun ja Laurin käynti OYS:n perinnöllisyyspoliklinikalle, pitää vähän sumplia. Toivottavasti molemmat onnistuu. Muuten mieli on jo levollinen, ei enää ole tarvetta angstata tilanteesta, tämä on meidän elämää ja sillä sipuli. Ja aikas mukavaa elämää onkin.

Nyt joulutorttutaikinan tekoon, paljon voita ja kermaa niin kyllä siitä hyvä tulee! :)

Palveluja tarjolla

Siitä asti kun Kalle sai diagnoosin on meille tarjottu kaikenlaista apua, mikä tuntuu jotenkin hämmentävältä tällaiselle ihmiselle, joka on tottunut siihen että kunnallinen palvelupuoli ei aina oikein pelaa. Onneksi asia on nyt ollut aivan päinvastoin ja kaikki toimii!

Eilen meillä kävi ohjaaja kaupungin vammaispalvelupuolelta ja nyt on vähän konkreettisemmin tiedossa mitä aletaan tekemään eli Kallelle ryhdytään järkkäämään ensi vuoden puolelle kuntouttavaa päivähoitopaikkaa ja sinne mahdollisesti sitten avustajaa. Tämä tulee varmasti olemaan iso juttu Kallelle, siis hyvässä mielessä kehityksen ja kuntoutuksen kannalta. Mahdollisesti olisi myös jotain kurssitusta tulossa sitten tulevaisuudessa ja ainakin tukiviittomien opiskelua haetaan. Osastojakso on tulossa tammikuussa eli siellä Kallea arvioidaan ammattilaisten toimesta eri näkökulmista, ja sitä mitkä tukitoimet olisivat Kallelle parhaita ja tarpeellisia tällä hetkellä.

Meille tarjottiin jo hoitoapuakin (Kalle siis voisi päästä tilapäishoitoon (sijais)perheeseen/johonkin muuhun pienryhmätoimintaan), mutta ei kyllä vielä koeta että tarvetta olisi. Joskus myöhemmin voi tilanne olla toinen, mutta nyt on tarpeeksi apua siitä että tutuille ihmisille saadaan Kalle välillä kyläilemään :) Itseäni melkein hengästyttää tämä vauhti millä asiat järjestyy! Ollaan ehditty saamaan jo vertaistukeakin toiselta "Salla-perheeltä", oli todella hienoa saada kuulla heidän kokemuksiaan ja mikä parasta, kokemukset olivat vielä erittäin rohkaisevia. Rovaniemellä toimii myös ELO (Erityislasten Omaiset) Ry, jonka toimintaan meillä on tarkoitus tutustua lähemmin ja josta olemme myös kuulleet jo paljon hyviä kokemuksia.

Pikkuisen innostuttaa ja samaan aikaan vähän myöskin pelottaa sekin aika, että en enää ole Kallen kanssa kotona. Sitten minusta tulee taas opiskelija loppurutistuksen ajaksi. Huih. Vaikka sitä ei ole vielä itselleenkään oikein myöntänyt, niin itse asiassa sitä omaa tekemistä (ja aikaa) on ollut jo ikävä. Eilen haikeilin vähän sen perään, että ei olla sitten enää Kallen kanssa kotona, niin Lauri jo tuumasi että NIIIIN, ethän sinä vaan aio alkaa sellaseksi takertuvaksi äidiksi, joka on lapsessaan koko ajan kiinni. No enhän toki :)

Pipareita

Leivottiin Kallen kanssa pipareita, se alkoi ihan siististi:




Mutta pakkohan sitä taikinaa oli maistaa:



Ja sitten piti maistaa vähän lisää...



...ja vielä vähän lisää:


Hauskaa oli, näkeehän sen naamastakin:

Kalle siis leipoi seisomatelineessään, missä hän treenailee päivittäin seisomista. Yleensä puoli tuntia seisoen hujahtaa nopeasti, monesti pidempäänkin. Sitten on niitä päiviä, että ei jaksaisi olla sekuntiakaan, mutta kaikenlaisilla viihdykkeillä siitäkin selvitään. Piparien leipominen oli erinomaista viihdykettä, nyt pikku-ukko sammuikin tyytyväisenä päiväunille :)

Bubbles. Bubbles. My bubbles.

Jo pienestä pitäen on Kallen lempparijuttu numero yksi ollut kylpeminen ja on edelleen, uutuutena Vesipedon vaahtokylpy. Pitäisi lähteä uikkariostoksille että päästään uimahalliinkin polskuttelemaan :)

Kysymyksiä, mutta ei vastauksia

Tänään katselin kun Kalle leikki lattialla. Sitten mieleeni nousi se kielletty ajatus: miksi meidän elämä ei voinut jatkua normaalina, miksi meille piti tulla vastaan tällainen? Miksi elämän piti muuttua hankalaksi. Saahan sitä kysellä, kukaan ei kuitenkaan vastaa. Miksi me ei huomattu aiemmin, että Kallella ei ole kaikki kohdallaan. Olisiko siitä ollut mitään hyötyä? Ehkäpä siksi että meidän silmissä kaikki on kohdallaan. Puhutaanko meistä selän takana, että kyllähän me huomattiin, mutta ei kehdattu mitään sanoa? Mikä on normaalia? Milloin meidän arki on taas normaalia? Joudutaanko me tämän asian kanssa jaksamisen suhteen äärirajoille vai venyykö ihminen aina vain pidemmälle kun kyse on omasta lapsesta? Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Miten osaan vain hyväksyä näiden kysymysten olemassaolon ja sen ettei niitä vastauksia tule? Hirveästi opeteltavaa, välillä väsyttää ajatuskin. Muutunko minä äidistä kuntouttajaksi Kallen erityistarpeiden myötä? Miten saadaan suorittaminen pois koko kuntouttaumisesta ja kuntouttaminen osaksi arkea? Osaanko olla vahva myös Kallen puolesta ja pitää huolta niistä oikeuksista joista hän ei itse pysty huolehtimaan? Riittääkö että on tavallinen äiti vai pitääkö löytää se leijonaemo jostain sisältään? Onko se leijonaemo siellä?

Nämä kysymykset kumpuilee aika ajoin jostakin ja eivät ne aina ole niin synkkiä kuin tästä tekstistä ehkä välittyy. Kalle on silti niin rakas että sydämeen sattuu edes kirjoittaa näitä asioita. Sydämeen sattuu että saatan edes ajatella sitä mahdollisuutta, että kokisin Kallen jotenkin taakkana tai että annan itselleni edes luvan kokea tämän jollakin tasolla raskaana. Mutta kai sekin puoli on pakko hyväksyä, itsessään nimittäin, että antaa myös epävarmuudelle tilaa.

Sitten on niitä asioita joista en kanna huolta, rakkautta riittää, Kallesta näkee milloin hän on onnellinen, meidän parisuhde vain vahvistuu tästä, tukiverkko toimii ja läheiset myötäelävät meidän tilannetta. No nyt se tuli taas, se tilanne. Sitä odotan että tämä tilanne loppuu ja arki alkaa. Kai se nyrjähtää minun pään sisällä takaisin kohdilleen jossain vaiheessa, kun tajuan että tämä ei ole mikään poikkeustila jota tällä hetkellä eletään. Tämä on sitä meidän uutta elämää. Jos oikein tarkkaan miettii, niin hyvin vähän on muuttunut varsinaisesti diagnoosin jälkeen ja hyvä niin. Onpahan enemmän aikaa sulatella. Ja aivan liian helppoahan tämä olisi jos joku antaisi meille valmiita vastauksia. Pitää jatkaa etsimistä.

Tuparit juhlittu ja oikein mukavaa oli

Nyt on tuparit vietetty ja oli tosi kivaa! Pelattiin Piirrä ja Arvaa-peliä, syötiin ja juotiin ja nautittiin hyvästä seurasta. Kalle oli hoidossa Pudasjärven ukkimummilassa ja kaikki oli sielläkin mennyt oikein hyvin. Pakko vielä jakaa teidän kanssanne illan viimeinen sana eli Laurin piirtämä laukaisukone:

Eiks oo hieno?

Valitettavasti kukaan ei arvannut oikeaa sanaa ja syy löytykin seuraavana päivänä tarkistuskierroksella, kyseessä olikin lakaisukone.

Nyt on sitten joulukuu, yhtä juhlaa koko elämä :) Ihanan rauhallinen hetki, Kalle päiväunilla, kotia valaisevat jouluvalot ja koska on virallisesti se joulukuun ensimmäinen, pääsee maailman parhain joululevy ikinä eli Leevi & The Leavingsin Varasteleva Joulupukki vuoden ensisoittoon.

Edelleen olen pähkäillyt blogin salaamista ja sen tuomia etuja ja haittoja. Alan kallistua siihen, että palaisin julkiseen kirjoittamiseen. Sillä hetkellä kun blogin salasin, se tuntui ehdottomasti oikealta ratkaisulta, mutta nyt se tunne on muuttunut. Siksipä älkää ihmetelkö jos salasanaa ei enää kaivata ja pahoittelen salaamisesta aiheutunutta vaivaa. Taustalla kummittelee myös ajatus siitä, että ehkäpä tätäkin kautta mahdollisesti löytäisimme muita Sallan taudin läheisyydessä eläviä, eihän sitä koskaan tiedä...Vertaistuki on aina tervetullutta.

Minulla oli muka jotain muutakin oikein fiksua ja jännää asiaa, mutta nyt se on kyllä kaikonnut jonnekin mielen perälle... Ehkä joku toinen kerta sitten :)

Kalle syö korppua

Kuvien (c) Heikki Peltonen.

HeikkiP napsi taas Kallesta muutamia kuvia, kun oltiin kylästelemässä. On se vaan vesseli :) Kalle siis, tai siis voihan Heikkikin olla. Kallen vauhti kovenee päivä päivältä ja matkaakin taittuu aiempaa pidemmästi. Muutoksen huomaa myös siitä että yhä useammin Kalle on sellaisessa paikassa missä ei pitäisi, ihan vilauksessa vieläpä.

Viikko on hujahtanut taas ihan huomaamatta, nykyisin Kallen fysioterapiat on kaksi kertaa viikossa ja rytmittävät mukavasti arkea. Omat opiskelut ovat painuneet jonnekin taka-alalle, vähäksi aikaa, eiköhän tässä joulukuun tullessa taas pääse vauhtiin. Nyt kuitenkin pitää keskittyä tulevaan viikonloppuun, sillä meillä on lauantaina tuparit! Tervetuloa kaikki täälläpäin oleilevat :) Tänään olenkin hikipäissään siivonnut ja huomenna on leivontapäivä. Kalle menee ensimmäistä kertaa hoitoon mummolaan Pudasjärvelle, on jo pakkaillut laukkua valmiiksi :D Ensimmäinen virallinen yökyläily siis tiedossa, taitaa olla taas kovempi paikka äidille kuin pojalle.

Nyt kun kohta on ensimmäinen adventtikin niin ajattelin laitella jouluvaloja ikkuinoihin. Lauri kyllä vannoo että minun valoarsenaalilla valaistaan puoli Rovaniemeä ja sähkölasku vähintään kaksinkertaistuu... mutta minusta se on sen arvoista :) Jouluhan on kuitenkin vain kerran vuodessa.

Pikapyrähdys mummolaan

Olipas mukava käydä mummolassa piipahtamassa, maanantaina pakattiin Kallen kanssa kimpsut ja kampsut autoon ja suunnaattiin nokka kohti Kursua. Mummo siellä odotteli ja ilahtui meidän vierailusta, ilo oli kyllä molemminpuolinen. Jotenkin oma mieli lepää mummolan rauhallisessa rytmissä, se on sellainen irtiottopaikka :)

Kallen ihana neuvolatäti soitteli minulle, olivat neuvolaankin saaneet tiedon Kallen diagnoosista ja olivat heti pistäneet aivoriihen pystyyn että miten voisivat auttaa tässä tilanteessa. Täti kyselikin että voiko hän ottaa yhteyttä kunnan vammaispalvelupuolella työntekijään, joka vastaa perhehommeleista (joooo, tarkemmin en osaa sanoa, on nämä ammattihenkilöstön nimikkeet vähän hukassa) ja lupasin tietysti. No kohta terkka olikin soitellut jo ko. henkilölle ja tavataan hänet jossain vaiheessa. Tämä sama henkilö oli aikonut jo etukäteen ottaa yhteyttä toiseen Salla-lapsen perheeseen täällä Rovaniemellä, että tiedossa on kenties myös vertaistukea, jeij! Neuvolantäti varasi Kallelle myös henk.koht. ajan influenssarokotteen toisen annoksen antamiseksi ihan sitä silmällä pitäen, että saadaan keskustella myös yleisesti kaikesta. Ihanan huomaavaista ja minulla ei ainakaan tämän asian suhteen ole mitään parjattavaa julkisessa terveydenhuollossa, sanotaanko että homma toimii kuin junan vessa!

Omat ajatukset ovat melko seesteiset ja luottoa tulevaisuuteen löytyy kovasti. Olemme saaneet hirmuisesti tukea lähipiiriltä ja kaikki se antaa voimia mennä eteenpäin. Mummonkin kanssa juttelimme asiasta pitkät tovit. Mummo otti asian ihan parhaalla mahdollisella tavalla, näköjään vuosien elämänkokemus ei meidän mummossa ole mennyt hukkaan, on niin ihana ihminen ja maalaisjärjellä varustettu. Kun mummon kanssa keskustelee elämän totuuksista ei edes huomaa että ikäeroa on melkein 60 vuotta :) Ja kummasti saa perspektiiviä omiin näkemyksiinsäkin kun juttelee jo paljon enemmän kokeneen kanssa.

Ehdin tuossa jo pohtia vanhan blogin kohtaloa ja mietin että oliko tämä salaus kuitenkin hätävarjelun liioittelua, mutta antaa asian olla toistaiseksi näin. Ehkäpä kun elämä taas laantuu uomiinsa palaan julkisen kirjoittelun pariin, mutta nyt tämä tuntuu hyvältä ja kiva kun teitä lukemaan ilmoittautuneita on näin paljon :)

Tervetuloa :)

Elämäntilanne muuttui sellaiseksi että oli aika laittaa blogi salasanan ja kutsujen taakse. Asiaa sen enemmän kiertelemättä, Kallella diagnosoitiin (itselle melkolailla puun takaa) perjantaina Sallan tauti. Kokeet otettiin viikkoa aiemmin poissulkemismielessä, eli ihan varmuuden vuoksi. Mutta sitten kävikin niin että saatiin napakymppi. Linkin takana itse taudinkuvasta (no huhhuh mikä sana) lisää http://www.kvtl.fi/sivu/salla_tietoa

Oleellista tässä asiassa on se, että Kalle on edelleen Kalle. Se asia ei muuttunut tiedon myötä yhtään mihinkään. Meillä on edelleen iloinen perusterve ukkeli, joka muuten liikkuu päivä päivältä enemmän :) Nyt on pari viikkoa menty myös ryömimällä eteenpäin.

Aloin tuossa ajattelemaan, luonnollisesti, että miksi juuri meille sattui tämä kohdalle. Sitten mietin, että miksipä ei meille. Ei me olla mitenkään erikoisia tai suojassa, ja kai täällä kaikille annetaan sen verran mitä jaksetaan kantaa. Kai. Mistä sitä ikinä tietää. Ja se on jo tässä vaiheessa ihan selvää, vaikka tulevaisuudesta ei muuten voi kovin paljoakaan tietää, että Kalle tulee rikastuttamaan meidän elämää todella paljon, puhumattakaan siitä mitä Kalle vielä meille opettaa :)

Silti, ei varmaan helppoa tule olemaan ja perjantai meni kyllä melko sumuisissa tunnelmissa. Asiaa vielä pahensi se, että Kalle sai voimakkaan reaktion sikainfluenssarokotteesta ja jouduttiin sairaalaan torstai-perjantai välisenä yönä. Kalle siis sai kotona kuumekouristuksen, jonka jälkeen lähdettiin sairaalaan. Sitten sattui niin sopivasti että dna-kokeiden tuloksetkin tulivat juuri perjantaina. Ei ollut paras mahdollinen olotila kuunnella lääkärin selostuksia yhden tunnin yöunilla... Perjantai-illan käytin sitten murehtimalla kaikkea tulevaisuuteen liittyvää, jonka pian tajusin niin kovin turhaksi pohdinnaksi, koska muutenkaan kukaan ei voi nähdä tulevaisuuteen. Nyt onkin aika opetella elämään päivä kerrallaan, siinä tulee olemaan haastetta, ainakin minulle.

Muoksis. Olen vielä itsekin sekaisin näistä termeistä, joten kun puhun perusterveestä, niin tarkoitan tietenkin Sallan taudin ohella :)

Viikonloppua

Eilen oli rauhallinen lauantaiaamu, Lauri otti aamuvuoron ja minä sain nukkua pitkään. Ihanaa. Tänä aamuna sitten Lauri teki ihanaa spesiaali aamupalaa... Kyllä nyt on ollut hemmottelua kerrakseen. Eilen osallistuttiin Amelian yksivuotissynttäreille, oli oikein mukavaa :) Ja tässäpä tämä viikonloppu on sitten vierähtänytkin, huomenna taas maanantai.

Mitäs muuta... Remppa on edelleen kesken, ollaan oltu tosi kärsivällisiä mutta se kärsivällisyys alkaa pikkuhiljaa loppua. Vessassa tiskaaminen on paskinta hommaa ikinä. Ja ottaa päähän että ei pääse asettumaan normaali arkeen ollenkaan, koko ajan pitää elää jossain ihme välitilassa. Yritä siinä sitten olla zen ja pysyä mukavassa flowssa. Hmmm. Onneksi ei ole saatu parkkisakkoja viime aikoina kuitenkaan.

Tässä muutama kuva Kallesta, joita Heikki kävi räpsimässä.


Haloohaloo

Mitä äidillä kädessä, KINKKUU! (saa kätevästi kiinnitettyä sekä koiran että lapsen huomion)



Rokrok :)

Ja eihän se aina niin hauskaa ole:



Mutta suureksi osaksi kuitenkin :)


Kaikkien kuvien (c) Heikki Peltonen.

Nyt on ollut paljon keskustelua lapsen kuvien julkaisemisesta netissä. Olen yrittänyt pähkäillä asiaa ja pohtinut myöskin blogin muuttamista salaiseksi. Toisaalta tuntuu että silloin omalta kirjoittamiselta menisi jotenkin pohja, pitää alkaa omia juttujaan muuttamaan toisten takia. Toisaalta, Kalle on vielä pieni eikä saa päättää laitanko hänen kuviaan näytille vai en, joten olen täysin vastuussa asiasta. En oikein tiedä muuta kuin sen, että en haluaisi koskaan törmätä siihen että kuvia on käytetty johonkin muuhun ilman lupaani tai törmätä kuviin ihan muussa asiayhteydessä. Toivottavasti en ole liian sinisilmäinen kun uskon että niin ei käy...

ÄRrrrHH ja mUURhhh

Aamulla oli kahdeksalta aika Kallen fysioterapiaan. Lähdettiin ajoissa ja sitten auto parkkiin ja ostamaan parkkiaikaa. No 50-senttinen sisään masiinaan, ei käy. Kokeillaan toista samanlaista. Ei käy. Sitten kerralla kaksieuroinen aukkoon ja jeee, se jää kitaan. Parkkiajan loppuminen klo 9.40 eli aikaa on reilusti. Äkkiä Kalle autosta kainaloon ja jumppailemaan fyssarin luo.

Paluu autolle noin klo 9.03, ei mitään erikoista havaittavissa. Mennään kotiin. Lähden kauppaan ja ihmettelen että mitäs on tuulilasissa. No jaahas, ajatus vilahtaa päässä että miten ne voi sakottaa minua kotipihaan pysäköimisestä. No eihän ne siitä sakotakaan vaan aiemmasta reissusta Korkalonkadulle. Seuraava kysymys: miten ne voi sakottaa kun laitoin kaksieuroisen onnistuneesti koneeseen? No ai niin, se kuuluu se lappu pistää ikkunaan eikä jättää vain sinne koneen aukkoon. Ärrin ja murrin. Milloin aivosolut alkaa palautua kaikkien raskaus-, imetys ja äitiyshormonien hyökkäyksien jälkeen? Koskaan/ikinä?

Kallen ensimmäinen vuosi

Nyt on Kallella kokonainen vuosi mittarissa. Juhlat juhlittiin ja Kallen lähipiiri (mikä on muuten yllättävän laaja) oli paikalla. Ukkeli sai kaikenlaisia hienoja lahjoja ja paljon kortteja joita luki oikein tarkkaan. Juhlien loppupuolella alkoi juhlakalu vähän kränätä, mutta syykin selvisi seuraavana päivänä, alas oli puhjennut juhlan kunniaksi yksi hammas lisää!

1-vuotias Kalle on iloinen, nauravainen ja perustyytyväinen lapsi, joka napostelee mielellään sormiruokaa, komentaa koiraa käsi pystyssä ja soittelee ahkerasti puhelimella, tai millä tahansa esineellä, minkä saa korvalle nostettua. Heipat heilutellaan aina kun joku tulee, tai on itsellä aika lähteä unille. Liikkuminen tapahtuu edelleen pyörimällä, nyt alkaa kuitenkin löytyä vähän halua nousta ylöspäin ja välillä yritys punkea istumaan on kova.

Huomenna mennään käymään taas fysioterapeutin luona. Yksivuotisneuvolan yhteydessä käytiin neuvolalääkärillä saamassa lähetteet lastenpolille (siis tämän myöhäisen liikkeellelähdön takia) ja silmäpolille, kun Kallen oikea silmä karsastaa. En oikein edelleenkään osaa itse huolestua tuosta liikkumisjutusta ja toivotaan että äidinvaisto on oikeassa eikä mitään ihmeempiä liikkumattomuuden takana ole. Muuten kaikki oli neuvolassa mallillaan, kasvu tasaisesti käyrillä ja rokotuksen saaminenkaan ei ollut ihan maailman kauhein juttu (muuta kuin äidille, ihme homma:) ).

Nyt on uutta kotia asuttu viikko ja tavaratkin alkaa olla suunnilleen paikoillaan. Kiitos vielä kaikille apuna olleille :) Kylppäriremontti on edelleen kesken, vielä menee noin viikko-kaksi näillä näkymin. Aika hyvin on pärjätty, vessaan tulee onneksi vesi niin se toimii sitten kaikenlaisena pesupisteenä.

Käytiin koko perheen voimin vaihtamassa talvirenkaat autoon, Kalle tykkäsi kovasti ja parasta antia oli pulttikoneen surina.

"Äiti hei, mitä sä siinä, kyllä mä handlaan tän rengashomman!"



Uutena juttuna Kallella on tullut tanssiminen, kun tulee hyvää musiikkia niin Kalle mahallaan alkaa heiluttaa päätä, vähän kuin moshaisi. Vähän holtittoman näköistä menoa, mutta tekee sen siis ihan tarkoituksella :) Tässä muutama tyylinäyte travoltasta:

Fysioterapeutin juttusilla käytiin tällä viikolla toista kertaa ja hän kehui Kallen edistyneen hyvin. Seisominen alkaa olla paljon paremmin hanskassa ja muutenkin mennään pikkuaskelin eteenpäin.

Tässä vielä lopuksi kuva keittiönpöytäprojektin lopputuloksesta, pöytähän oli siis alunperin koivun värinen, tuolit pyökkiä vihreillä pehmusteilla. Laurin kanssa yhteistyössä näistä tuli oikein kivat, ollaan tosi tyytyväisiä lopputulokseen.

Suussa maistuu lapsuuden hammaslääkäripelko

Miesväki on aamupäiväunilla ja minä kotiuduin juuri suuhygienistin vastaanotolta, suu on täynnä fluoria :) Lauri on tämän viikon remppa/muuttolomalla että ehditään kaikki jutut saada kuntoon ja itsemme uuteen osoitteeseen kuun viimeiseen päivään mennessä. Suuri Muutto on lauantaina. Sitä ennen pitää vielä listoittaa ja siivota,pakata sekä viimeistellä keittiönpöytäprojekti. Ei hassumpaa. Paitsi se siivousosio, koska koko asunto on noin sentin paksuisen pölykerroksen peitossa. Jee. Pölyntulo ei vielä kylläkään lopu, sillä kylppäriremppa on vielä ihan vaiheessa, tai oikeammin seinien levytys vaiheessa.

Käytiin viime viikon lopulla Kursun mummolassa moikkaamassa isomummoa, Raijaa, Marttia, Alpoa sekä Ernoa ja Millaa pikaisesti. Siellä oli paljon hienompi ruska kuin täällä. Kävin Kallen kanssa myös äidin haudalla ja kun päästiin siihen hautakiven luo niin Kalle nosti reippaasti kättä ja väläytti ison hymyn, ihan kuin moikatakseen mummoa. Meinasi siinä tippa pyrkiytyä silmäkulmaan, olisi kyllä niin mukava ajatella että äiti meidän touhuja tuolta jostain katselee... ja ehkä katseleekin.

Viikonloppu meni sitten taas remppahommissa, Erja ja Matti riensivät apuun ja saatiin sauna purettua sekä työhuone ja listat maalattua. Loistavaa ja ensi viikonloppuna uusiksi muuton merkeissä :)

Piimää ja luottavainen koira

Kallen lemppariruokajuoma on nykyisin piimä, sitä hörpitään tottuneesti lasista:

Salmalla on joku ihme hellyydenkipeyskausi ja se hakeutuu Kallenkin silitettäväksi vaikka tietää että Kallen otteet eivät ole sieltä näteimmäistä päästä. Kalle kyllä osaa silittää nätisti tahtoessaan, mutta monesti homma menee vielä repimiseksi. Tässä nätin silityksen tyylinäyte:

Remppahommat etenee kivasti, eilen käytiin siivoamassa muovit pois lattioilta ja tänään pääsivät hiomamiehet lattian kimppuun. Viikonloppuna päästään taas Laurin kanssa touhuamaan kun Erja tulee kaveriksi Kallelle :) Opinnotkin lähtevät kohta kunnolla käyntiin, graduseminaari alkaa 1.10. Huiks! Vähän pelottaa että millä ajalla sitä vääntää, mutta pakko kai se aika on jostain irrottaa, tai tarkemmin sanottuna viikonlopuista ja arki-illoista, kun Lauri on Kallen kanssa. Pitää uhrata vähän perheaikaa valmistumisen eteen :)

Edistystä

Viikonloppu meni urakoidessa asunnolla, onneksi Pekka, Ville ja Erja tulivat apuun :) Olohuoneen seinät ovat nyt valmiit ja eteisen seinät pohjamaalattu, tänään vielä yksi kierros maalia ja eteinenkin on valmis. Sitten vain kaksi makkaria jäljellä, toisessa näyttää nyt tältä:

Eilen oli meidän ensimmäinen hääpäivä, avioliitossa yksi vuosi. Tänään tuli seurustelun alkamisesta sitten kuluneeksi kymmenen vuotta, juhlaa kerrakseen siis. Hääpäivää juhlistettiin mitenkäs muuten kuin remontoimalla :) No käytiin sitten syömässä Amarillossa ja pitää ihan erikseen mainita että Kallekin sai erinomaista palvelua, oli oma ruoka tietysti matkassa ja tarjoilija sen ystävällisesti lämmitti tällaiseen paikan henkeen sopivaan kipposeen:

Heti näyttää kaupan valmisruoka houkuttelevammalta, ainakin näin aikuisen silmiin, ehkä Kalle ei näistä esteettisistä kysymyksistä niin välitä.

Parisuhteen pyöreiden vuosien kunniaksi lähdemme tänään Laurin kanssa maalaamaan seiniä. Ai että mitä ollaan tehty? No maalattu seiniä. Hee, ei se oikeasti vielä kyllästytä, on niin kiva tehdä ihan itselle ensimmäistä kertaa. Ostin tänään muuten vielä lisää maalia, nyt sellaista kuultomaalia (ja lakkaa), aion olla ihan tee-se-itse-ihminen ja käsitellä keittiön pöydän ja tuolit uuteen uskoon. Saa nähdä mitä tulee :)

Valmista ja ei niin valmista

Keittiöremppa asunnossa valmistui vasta, tykätään kovasti:

WC on rempattu viime syksynä:

Ja nyt me pistetään seiniä uusiksi, hitaasti mutta varmasti:

Tapetissa ei kyllä ollut mitään vikaa, mutta väri ei vaan mitenkään miellytä ja tuntuu että se pienentää tilaa. Lisäksi nyt on kaikista helpoin tehdä kun asunto on vielä tyhjänä. Ja näkyypähän oma kädenjälki (jos ei muuten niin reikinä seinissä :) ja oppii uutta, kuten sen että tapetinpoisto ei ole ihan niin yksinkertainen juttu mitä voisi olettaa. Tuli kyllä ihan urakalla remonttireiskailtua, irrotin kaikki listat ja numeroin sekä poistin niistä naulat. Listatkin on tarkoitus vielä uusiokäyttää eli hioa ja petsata Ja tietysti irrotin tapettia (ja vain ihan pikkuisen gyprockia). Lauri sinne jäi vielä ahertamaan, minä tulin nukuttamaan pikku-ukon. Huomenna uudestaan.

Remppahommia

 

Kohta pitäisi lähteä repimään tapettia uuden asunnon eteisen ja olohuoneen seinistä. Kalle menee naapuriin hoitoon, sitä odotellessa tässä kirjoittelen. Ensi viikon torstaihin mennessä pitäisi saada seinät uusittua, sitten tulee parketinhiontamies ja ei auttaisi sitten uusitun parketin päällä hillua kovin seinähommissa, jos vain sen voi välttää. Hirveä miettiminen vielä siinä, että mitä seinille tehdään, maalataanko vai tapetoidaanko vai tapetoidaanko maalattavaa tapettia :) Kylppäriremontti alkaa näillä näkymin puolen kuun paikkeilla, laatat on jo valittu ja vielä pitäisi vessanpönttö ja allaskaappi löytää.

Mitäs muuta, Kalle on nyt virallisesti lopettanut yösyömisen, meni jopa melko kivuttomasti koko homma, eka yönä vähän itkeskeli, mutta ei enää seuraavina. Taisi olla itsekin kypsä luopumaan hommasta. Kohti kokonaisia öitä siis mennään, edelleen Kalle herää kerran aamuyöstä, mutta rauhoittuu melko pian pienellä tassuttelulla. Seuraavaksi sitten omaan sänkyyn siirto, mutta annan tilanteen ensin vähän tasaantua ennen kuin taas tulee muutoksia.

Kalle pakkaa iskän kaiutinjohtoa :)

Uups

Mutta en sano että I did it again, vaikka teinkin. Pohjaa muokatessani hukkasin tietysti kaikki linkitykset seuraamini blogeihin ja kävilaskurin siinä samalla... Noo, eipä sitä ole muutenkaan tullut seurattua, lukee kuka lukee ja pysyvät ainakin kirjoitukset tallessa omaa käyttöä varten. En kyllä ihan täysin tyytyväinen pohjaan ole, mutta saa nyt luvan kelvata. Olen nähnyt niin ihania syksyisiä pohjia muissa blogeissa, että tekisi mieleni kaapata joku niistä, mutta en sitä tee :). Ja tähän pohjan etsimiseen saisi tuhrattua vuosikausia, niitä on miljoooonia, tai ainakin tuntuu siltä.

Mitäs muuta. Ajatukset pyörii koko ajan tulevassa remontissa ja muutossa, olisi jo tiistai että päästäisiin tutkimaan miten tästä lähdetään etenemään. Päästä löytyy kyllä jo hahmotelmat jokaista tilaa varten, nyt pitää vain toivoa että Laurin hahmotelmat ovat edes suunnilleen samanlaiset. Onneksi meidän maku on melko samanlainen ja nytkin pyritään tekemään melko yksinkertaisesti, niin ei pitäisi tulla suuria yllätyksiä.Muuttolaatikoita voisi alkaa hamstraamaan, saatiin meidän mukavalta pankkitädiltä vinkki, että Alkon viinilaatikot ovat oivia muuttolaatikoita, sopivan kokoisia ja tukevia. Voidaan ainakin heti kättelyssä järkyttää tulevat naapurit luulemaan meitä kyseisten tuotteiden suurkuluttajiksi :D

Kallen huone on valmis, edelliset asukkaat olivat laittaneet lastenhuoneeseen tapetit ja laminaatin, heillä on samoihin aikoihin syntynyt poika. Nyt kun tavoitteena on saada Kalle nukkumaan omaan sänkyyn muuttoon mennessä, niin uudessa kodissa voisi pikkuhiljaa sitten kokeilla omaan huoneeseen siirtymistä. Yötisuttelu on toinen mikä pitäisi lopettaa, mutta kun. Tämä vaan on mennyt niin sujuvasti tähän asti enkä tahdo aloittaa mitään yöhuutokonserttia sen lopettamalla. Eh, en kyllä ole edes kokeillut mitä Kalle tuumaa jos ei sitä maitoa yöllä saa, eli pitäisi sekin vain tehdä. Taidan toteuttaa suunnitelman jo ensi yönä (sanoo hän virkeänä kahvin jälkeen, yöllä puolinukuksissa asia on aivan eri ja tunnelma "ihan-sama-teen-mitä-vaan-jotta-saan-jatkaa-uniani-rauhassa-kokeillaan-viikon-päästä-uudelleen").

Kalle on aloitellut lehmänmaitotuotteiden (joo no pitikö tuo lehmäkin erikseen mainita, pientä lukijan aliarviomista havaittavissa) maistelua pikkuhiljaa, näyttää vain vähän siltä että atooppinen iho ei tästä oikein tykkää, jalat kuivuvat heti ihan korpuiksi kun noita hapanmaitotuotteita antaa. Jatkamme sinnikkäästi ja pikkuhiljaa totuttelua. Muuten Kalle syö ihan loistavasti, kaikki uppoaa mitä tarjotaan ja suu aukeaa aina valmiiksi lusikan lähestyessä. Uusia juttuja on kiva maistella ja ruisleipä suurta herkkua, karhea rakenne tuntuu varmasti hyvältä kutiavissa ikenissä.

Päivän sana Kallella on ei, on ollut jo pidemmän aikaa. Muunnoksia tästä sanasta kyllä löytyy, lyhyttä sarjaa "eijeijeijeijei" ja sitten oikein hankalassa paikassa pitkä "eeeeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii". Pärisyttely on myöskin mukavaa, innostuessaan Kalle voi päristää kuolat ja ruuat ympäriinsä. Koiran komentamista Kalle on ilmeisesti kuunnellut, sillä Salman suuntaan satelee välillä tiukkoja "öh!" ja "a!" käskyjä, joista Salma ei kyllä suuremmin piittaa. Pikkukoira puolestaan on onnellinen uudesta tennispallostaan, sillä on mukava leikkiä.

Salma poseeraa kivellä:

Viikonloppuna voisi suunnitella pikkuisen retken vaikka tuohon Vikakönkäälle, nyt on viimeinen "vapaa" viikonloppu ennen remppa-ja muuttohulinan alkamista. Toivottavasti tulee kivat ilmat niin päästäisiin koko porukka vähän luontoon. Raportoimatta on muuten jäänyt sellainen asia että tässä lähimetsässä yksi ilta rymyttiin ja sieltä löytyi tuoreita mustikoita, kyllä oli pikkumiehen suu muikeana kun niitä maisteli. Ja Salma raukka luuli että minä sille niitä marjoja käteeni poimin ja oli ilmeisen pettynyt kun joutui itse omat marjansa varvuista hamuamaan :)

Me muutetaan!

Muutetaan takaisin toiselle puolen jokea, tänään allekirjoitettiin kauppakirjat elämämme ensimmäisestä omasta kodista. Kyseinen koti on siis rivitaloneliö ja muuttamaan päästään syyskuussa. Ihanaa! Kylpyhuone rempataan ennen muuttoa ja vähän seiniin maalia niin se on siinä. En malta odottaa!

Ja asiasta toiseen, olen yrittänyt etsiä kivaa blogipohjaa ja ei vaan tahdo löytyä mitään mikä kunnolla miellyttäisi. Jos olisin kunnon nörtti, koodaisin itse oman pohjan, mutta... en taida ihan niin nörtti olla. Jatkan siis etsimistä, siihen asti tällainen mukava valkoinen pohja.

Uusi harrastus

Keinuminen on tosi pop. Kuten vaatetuksesta näkee, niin ilmat ovat jo viilenneet, enää on sellaista reilua kymmentä astetta päivisin. Keinussa on myös hyvä treenailla tasapainoa, ehkä se keskivartalonhallinta alkaa sieltä löytyä. "Kunnollista" liikkeellelähtöä odotellaan edelleen, Kalle pyörii ympäriinsä sekä oman akselinsa ympäri ja peruuttaa pieniä matkoja ryömimällä, mutta ei konttaa tai nouse vielä ylös. Saatiin neuvolasta lähete fysioterapiaan, mutta ei olla vielä saatu sinne aikaa. En ole kuitenkaan kovin huolestunut asiasta, sillä itse näkee pienistä jutuista että eteenpäin poika menee koko ajan kehityksessä.

Tänään käväistiin Kallen kanssa yliopistollakin, tai oikeammin LYY:n toimistolla hakemassa lukuvuositarra opiskelijakorttiin, kalenteri sekä opinto-opas. Nyt kun saisi itsensä vielä motivoitua tekemään tarkat suunnitelmat opintojen suhteen, merkkasin kyllä jo tenttipäivät kalenteriin, että ehkäpä se tästä. Sanotaan vaikka että pakkohan se on. Ja ajatus jostain ihan omasta tekemisestä alkaa kyllä tuntua tosi hyvältä.