Kalle syö korppua

Kuvien (c) Heikki Peltonen.

HeikkiP napsi taas Kallesta muutamia kuvia, kun oltiin kylästelemässä. On se vaan vesseli :) Kalle siis, tai siis voihan Heikkikin olla. Kallen vauhti kovenee päivä päivältä ja matkaakin taittuu aiempaa pidemmästi. Muutoksen huomaa myös siitä että yhä useammin Kalle on sellaisessa paikassa missä ei pitäisi, ihan vilauksessa vieläpä.

Viikko on hujahtanut taas ihan huomaamatta, nykyisin Kallen fysioterapiat on kaksi kertaa viikossa ja rytmittävät mukavasti arkea. Omat opiskelut ovat painuneet jonnekin taka-alalle, vähäksi aikaa, eiköhän tässä joulukuun tullessa taas pääse vauhtiin. Nyt kuitenkin pitää keskittyä tulevaan viikonloppuun, sillä meillä on lauantaina tuparit! Tervetuloa kaikki täälläpäin oleilevat :) Tänään olenkin hikipäissään siivonnut ja huomenna on leivontapäivä. Kalle menee ensimmäistä kertaa hoitoon mummolaan Pudasjärvelle, on jo pakkaillut laukkua valmiiksi :D Ensimmäinen virallinen yökyläily siis tiedossa, taitaa olla taas kovempi paikka äidille kuin pojalle.

Nyt kun kohta on ensimmäinen adventtikin niin ajattelin laitella jouluvaloja ikkuinoihin. Lauri kyllä vannoo että minun valoarsenaalilla valaistaan puoli Rovaniemeä ja sähkölasku vähintään kaksinkertaistuu... mutta minusta se on sen arvoista :) Jouluhan on kuitenkin vain kerran vuodessa.

Pikapyrähdys mummolaan

Olipas mukava käydä mummolassa piipahtamassa, maanantaina pakattiin Kallen kanssa kimpsut ja kampsut autoon ja suunnaattiin nokka kohti Kursua. Mummo siellä odotteli ja ilahtui meidän vierailusta, ilo oli kyllä molemminpuolinen. Jotenkin oma mieli lepää mummolan rauhallisessa rytmissä, se on sellainen irtiottopaikka :)

Kallen ihana neuvolatäti soitteli minulle, olivat neuvolaankin saaneet tiedon Kallen diagnoosista ja olivat heti pistäneet aivoriihen pystyyn että miten voisivat auttaa tässä tilanteessa. Täti kyselikin että voiko hän ottaa yhteyttä kunnan vammaispalvelupuolella työntekijään, joka vastaa perhehommeleista (joooo, tarkemmin en osaa sanoa, on nämä ammattihenkilöstön nimikkeet vähän hukassa) ja lupasin tietysti. No kohta terkka olikin soitellut jo ko. henkilölle ja tavataan hänet jossain vaiheessa. Tämä sama henkilö oli aikonut jo etukäteen ottaa yhteyttä toiseen Salla-lapsen perheeseen täällä Rovaniemellä, että tiedossa on kenties myös vertaistukea, jeij! Neuvolantäti varasi Kallelle myös henk.koht. ajan influenssarokotteen toisen annoksen antamiseksi ihan sitä silmällä pitäen, että saadaan keskustella myös yleisesti kaikesta. Ihanan huomaavaista ja minulla ei ainakaan tämän asian suhteen ole mitään parjattavaa julkisessa terveydenhuollossa, sanotaanko että homma toimii kuin junan vessa!

Omat ajatukset ovat melko seesteiset ja luottoa tulevaisuuteen löytyy kovasti. Olemme saaneet hirmuisesti tukea lähipiiriltä ja kaikki se antaa voimia mennä eteenpäin. Mummonkin kanssa juttelimme asiasta pitkät tovit. Mummo otti asian ihan parhaalla mahdollisella tavalla, näköjään vuosien elämänkokemus ei meidän mummossa ole mennyt hukkaan, on niin ihana ihminen ja maalaisjärjellä varustettu. Kun mummon kanssa keskustelee elämän totuuksista ei edes huomaa että ikäeroa on melkein 60 vuotta :) Ja kummasti saa perspektiiviä omiin näkemyksiinsäkin kun juttelee jo paljon enemmän kokeneen kanssa.

Ehdin tuossa jo pohtia vanhan blogin kohtaloa ja mietin että oliko tämä salaus kuitenkin hätävarjelun liioittelua, mutta antaa asian olla toistaiseksi näin. Ehkäpä kun elämä taas laantuu uomiinsa palaan julkisen kirjoittelun pariin, mutta nyt tämä tuntuu hyvältä ja kiva kun teitä lukemaan ilmoittautuneita on näin paljon :)

Tervetuloa :)

Elämäntilanne muuttui sellaiseksi että oli aika laittaa blogi salasanan ja kutsujen taakse. Asiaa sen enemmän kiertelemättä, Kallella diagnosoitiin (itselle melkolailla puun takaa) perjantaina Sallan tauti. Kokeet otettiin viikkoa aiemmin poissulkemismielessä, eli ihan varmuuden vuoksi. Mutta sitten kävikin niin että saatiin napakymppi. Linkin takana itse taudinkuvasta (no huhhuh mikä sana) lisää http://www.kvtl.fi/sivu/salla_tietoa

Oleellista tässä asiassa on se, että Kalle on edelleen Kalle. Se asia ei muuttunut tiedon myötä yhtään mihinkään. Meillä on edelleen iloinen perusterve ukkeli, joka muuten liikkuu päivä päivältä enemmän :) Nyt on pari viikkoa menty myös ryömimällä eteenpäin.

Aloin tuossa ajattelemaan, luonnollisesti, että miksi juuri meille sattui tämä kohdalle. Sitten mietin, että miksipä ei meille. Ei me olla mitenkään erikoisia tai suojassa, ja kai täällä kaikille annetaan sen verran mitä jaksetaan kantaa. Kai. Mistä sitä ikinä tietää. Ja se on jo tässä vaiheessa ihan selvää, vaikka tulevaisuudesta ei muuten voi kovin paljoakaan tietää, että Kalle tulee rikastuttamaan meidän elämää todella paljon, puhumattakaan siitä mitä Kalle vielä meille opettaa :)

Silti, ei varmaan helppoa tule olemaan ja perjantai meni kyllä melko sumuisissa tunnelmissa. Asiaa vielä pahensi se, että Kalle sai voimakkaan reaktion sikainfluenssarokotteesta ja jouduttiin sairaalaan torstai-perjantai välisenä yönä. Kalle siis sai kotona kuumekouristuksen, jonka jälkeen lähdettiin sairaalaan. Sitten sattui niin sopivasti että dna-kokeiden tuloksetkin tulivat juuri perjantaina. Ei ollut paras mahdollinen olotila kuunnella lääkärin selostuksia yhden tunnin yöunilla... Perjantai-illan käytin sitten murehtimalla kaikkea tulevaisuuteen liittyvää, jonka pian tajusin niin kovin turhaksi pohdinnaksi, koska muutenkaan kukaan ei voi nähdä tulevaisuuteen. Nyt onkin aika opetella elämään päivä kerrallaan, siinä tulee olemaan haastetta, ainakin minulle.

Muoksis. Olen vielä itsekin sekaisin näistä termeistä, joten kun puhun perusterveestä, niin tarkoitan tietenkin Sallan taudin ohella :)