Unelmia ja toimistohommia

Minä haluaisin Ljublijanaan. Tämä johtunee siitä, että viime viikolla satuin katsomaan Antiikkia, antiikkia- ohjelman jakson, jossa Roosa ja Wenzel vierailivat kyseisessä paikassa. Menohalut pieneni heti kun etsin netistä tietoa kaupungista ja huomasin jutun, jossa kerrottiin Ljublijanan olevan suomalaisten uusi SUOSIKKIkohde. Ja juurikin tämä suomalaisten suosio sitten alkoi nakertaa omaa halukkuuttani lähteä, tahdon jonnekin missä ei aina törmää suomalaisiin. Valivali. Sikäli mikäli tuuri käy, kaupungin suosio on kyllä siihen mennessä laskenut kun minä seuraavan kerran olen mihinkään matkustamassa.

Suurin unelma tällä hetkellä on kuitenkin kotiinpaluu ja se, että saa asettua oikeasti taas aloilleen. Olisi pitänyt arvata, että näinkin kauan omillaan eläneenä muuttaminen mummon nurkkiin ei olekaan ihan kivuton operaatio. Vaikka tiedän, että saan olla mummolassa kuin kotonani, niin tunnen kuitenkin eläväni jonkun toisen ehdoilla enkä voi hillua niin kuin omassa kodissa... Mummon kanssa sinänsä viihdyn hyvin, mutta ehkä kuitenkin se oma rauha oli tärkeämpää kuin luulinkaan. Tarvitsisin siis oman TJ-laskurin, Laurin päiviin lisättäisiin kaksi viikkoa jotka olen vielä täällä Sallassa Laurin armeijasta paluun jälkeen. Lyhythän tämä aika loppujen lopuksi on. (Laurin laskuri sanoo muuten näin: Tänään jäljellä 39 aamua, 5,6 viikkoa.78.3% palveluksesta suoritettu. Ei sillä että meillä laskettaisiin =)

Toimistohommat sitten sujuvat jo omalla painollaan, tätä työtä on mukava tehdä. Kohta pääsen oikeasti käsiksi tutkimisen iloihin, kunhan ensin puudutan takapuoleni syöttämällä kyselyn tulokset SPSS-ohjelmaan eli ässäpässään. Illalla on sitten luvassa sukulaisten hautojen siivoamista ja pakkaamista, huomenna on lähtö Kuusamoon Sanelman hautajaisiin.

Morsetusta

Pätkä on alkanut kunnolla jammailemaan, ja liikkuukin kovasti. Meille taitaa olla tulossa tosi fiksu muksu, koska hän ihan selkeästi morsettaa mahasta koodikielellä napu-napu-napu, mutta kun... minä en osaa morsettaa niin ei voi tulkita että mitä Pätkä yrittää viestittää =) Liikkeet alkoivat tuntumaan Suomi-Venäjä ottelua katsellessä (viikkoja oli kasassa tasan 17) eli tästä ehkä voidaan tulkita, että Pätkästä voidaan vielä leipoa kiekkofani.

Ja mitä sitä muuta... Töissä homma etenee normaalisti, ihan mukavaa on ollut. Teräsbetoni pääsi Euroviisufinaaliin, joten lauantaina on luvassa jännäämistä puolialastomien miesten puolesta. Mummon Ladalla olen nyt pari päivää huruutellut töihin, koska Lauri otti Seatin ja lähti sillä Sodankylään. Lada on lujaa laatua.

Ikäviäkin tässä on tosiaan sattunut, Laurin mummo nukkui pois viime perjantaina. Vaikka vanha ihminen jo olikin, ei kenenkään kuolema ikinä helppo asia ole. Sanelmasta jäi minulle hyvät muistot, hänellä oli paljon tarinoita kerrottavana ja hän oli aina iloinen ja ystävällinen. Kuitenkin vähän sellainen pippurinen mummo ja leipoi hyvää rieskaa. Aina vierailulle mennessään tunsi olonsa tervetulleeksi, ja vaikka myöhemmin ei enää kaikkea pystynyt itse tekemään oli hänellä langat käsissään kuten talon emännällä kuuluukin. Toivotankin hänelle hyvää matkaa.

Nyt kun on kuolemasta tässä puhuttu, niin tuntuu jotenkin epäsoveliaalta laittaa tähän kuva meidän nauravasta saksalaisesta sotavarustuksessa, mutta koska ei niin soveliasta sakkia olla, laitan kuitenkin. Älkää vetäkö herneitä nenään =)

Kuulostaa hyvältä

Käytiin tuossa viikonloppuna Lätäjärvellä moikkaamassa ukkia, Veeraa ja Jussia. Lauri pääsi heti mielipuuhiinsa eli rassaamaan Jussin mopoa. Kyseinen mopo on Laurin entinen, joten kaikki korjausvinkeet löytyivät omasta takaa. Ilme oli näkemisen arvoinen kun Lauri pääsi sitten testiajamaan nuoruutensa menopeliä. Tässä kuvassa ilme on kyllä enemmänkin äkäinen, mutta tunnelma katossa:


Jussin alla mopo kulki selvästi kevyemmin, mutta jarrut toimivat sitten huonommin:

Muutenpa ei mitään isompia uutuuksia meidän elämään. Laurilla on nyt loppuajan kahden viikon kinkkuja armeijassa. Mutta seuraavan viikon viikonloppuna mennään käymään kotona Rovaniemellä ja saadaan viettää aikaa kahden (tai kolmin jos Pätkäkin lasketaan ja nelin, jos myös Salma). Ihanuutta. Odotan kovasti.

Huomenna on ensimmäinen neuvolakäynti täällä Sallassa, oli mukavan kuuloinen täti kun sinne soittelin. Kiva päästä kuuntelemaan mahan sisäpuolista menoa, onhan siitä jo kuukausi kun viimeksi kävin neuvolassa. Olen kyllä ihan varma, että kohta alan tuntemaan Pätkän muksaukset paremmin ja sitten ei tarvi enää arvailla onko mahassa elämää vai ei =) Huomenna mittarissa raskausviikkoja tasan 17.

Töissä menee oikein mukavasti, tykkään tästä projektista mikä käsiini annettiin. Kuitenkin vähän huolettaa, että ehdinkö saada valmista ajoissa, johtuen juuri siitä että en tällaista työtä ole aiemmin tehnyt. Luotan kuitenkin kovasti itseeni, ei kai tuota muuten pärjää =) Tykkään myös siitä, että en ole täällä juoksupoikana (/tyttönä) vaan saan itse suunnitella omat hommani. Pelkäsin aluksi myös että diagnosoitu RADE* tulisi häiristemään työntekoa, mutta ei ole vielä pahempia mokia onneksi sattunut. Tai jos sattuu, niin siihen voi aina vedota =)

Niin että hyvät lukijat, jos nyt asia-/kirjoitusvirheitä alkaa vilisemään tekstissäni, niin sanon vaan että RADE*. Huomenna kuitenkin jääkiekkoa, tällä kertaa ihan oman itseni seurassa, sillä mummolle ottelut käyvät liian jänniksi näin pidemmälle mentäessä. Toki tietenkin Pätkästä pitää heti alkumetreistä lähtien leipoa kiekkofani. Hyvä Suomi! Hyvä Pille!

*RADE= raskausajan dementia

Muahhahahahaaaa

Voihan sen kahvitauon käyttää näinkin =) Eli työnsyrjään olen päässyt kiinni, maanantaina oli kyllä jännäkakat housussa kun tänne Sallan kuntaan ensimmäistä kertaa ajelin. Onneksi jännitys hälveni nopeasti ja ihmiset osoittautuivat mukaviksi. Ja antoivat minulle oikeita töitä! Ajatelkaa. No ei oikeesti =) Tai siis joo oikeesti, kyllä minulla niitä töitä on. Teen työtyytyväisyysselvitystä ja tuntuu kyllä oikein mieleiseltä hommalta.

Mutta tänä iltana on jääkiekkoa, ensimmäinen ottelu jonka pääsen kokonaan katsomaan ja joka tulee ihmisten aikaan. Se on sitten kisastudio pystyyn, Laurille vähän olutta, minulle vissyä ja mummolle hunajavettä ja nitrot. Äksdee.

Salma oppi muuten tuossa vapun helteiden aikaan uuden taidon: se alkoi jääkarhuksi. Se etsi itselleen aina läntin lunta ja siinä piti möyriä ja matkia Mynthon-mainoksen jääkarhua, joka leuka lunta viistäen työntää itseään takajaloilla eteenpäin. Taisi olla Salman makuun jo liian lämmintä, harmi ettei kesällä ole enää noita pelastavia lumisaarekkeita.

Pätkästä ei ole vielä kuulunut mitään, yritän kovasti kuulostella iltaisin josko se minua monottaisi tai vaikka nyrkillä moksisi, mutta en ole vielä mitään tuntenut. No eiköhän sieltä ala elämää muutaman viikon päästä kuulumaan. Tänään onkin viikkoja tasan 16.