Siitä asti kun Kalle sai diagnoosin on meille tarjottu kaikenlaista apua, mikä tuntuu jotenkin hämmentävältä tällaiselle ihmiselle, joka on tottunut siihen että kunnallinen palvelupuoli ei aina oikein pelaa. Onneksi asia on nyt ollut aivan päinvastoin ja kaikki toimii!
Eilen meillä kävi ohjaaja kaupungin vammaispalvelupuolelta ja nyt on vähän konkreettisemmin tiedossa mitä aletaan tekemään eli Kallelle ryhdytään järkkäämään ensi vuoden puolelle kuntouttavaa päivähoitopaikkaa ja sinne mahdollisesti sitten avustajaa. Tämä tulee varmasti olemaan iso juttu Kallelle, siis hyvässä mielessä kehityksen ja kuntoutuksen kannalta. Mahdollisesti olisi myös jotain kurssitusta tulossa sitten tulevaisuudessa ja ainakin tukiviittomien opiskelua haetaan. Osastojakso on tulossa tammikuussa eli siellä Kallea arvioidaan ammattilaisten toimesta eri näkökulmista, ja sitä mitkä tukitoimet olisivat Kallelle parhaita ja tarpeellisia tällä hetkellä.
Meille tarjottiin jo hoitoapuakin (Kalle siis voisi päästä tilapäishoitoon (sijais)perheeseen/johonkin muuhun pienryhmätoimintaan), mutta ei kyllä vielä koeta että tarvetta olisi. Joskus myöhemmin voi tilanne olla toinen, mutta nyt on tarpeeksi apua siitä että tutuille ihmisille saadaan Kalle välillä kyläilemään :) Itseäni melkein hengästyttää tämä vauhti millä asiat järjestyy! Ollaan ehditty saamaan jo vertaistukeakin toiselta "Salla-perheeltä", oli todella hienoa saada kuulla heidän kokemuksiaan ja mikä parasta, kokemukset olivat vielä erittäin rohkaisevia. Rovaniemellä toimii myös ELO (Erityislasten Omaiset) Ry, jonka toimintaan meillä on tarkoitus tutustua lähemmin ja josta olemme myös kuulleet jo paljon hyviä kokemuksia.
Pikkuisen innostuttaa ja samaan aikaan vähän myöskin pelottaa sekin aika, että en enää ole Kallen kanssa kotona. Sitten minusta tulee taas opiskelija loppurutistuksen ajaksi. Huih. Vaikka sitä ei ole vielä itselleenkään oikein myöntänyt, niin itse asiassa sitä omaa tekemistä (ja aikaa) on ollut jo ikävä. Eilen haikeilin vähän sen perään, että ei olla sitten enää Kallen kanssa kotona, niin Lauri jo tuumasi että NIIIIN, ethän sinä vaan aio alkaa sellaseksi takertuvaksi äidiksi, joka on lapsessaan koko ajan kiinni. No enhän toki :)
Eilen meillä kävi ohjaaja kaupungin vammaispalvelupuolelta ja nyt on vähän konkreettisemmin tiedossa mitä aletaan tekemään eli Kallelle ryhdytään järkkäämään ensi vuoden puolelle kuntouttavaa päivähoitopaikkaa ja sinne mahdollisesti sitten avustajaa. Tämä tulee varmasti olemaan iso juttu Kallelle, siis hyvässä mielessä kehityksen ja kuntoutuksen kannalta. Mahdollisesti olisi myös jotain kurssitusta tulossa sitten tulevaisuudessa ja ainakin tukiviittomien opiskelua haetaan. Osastojakso on tulossa tammikuussa eli siellä Kallea arvioidaan ammattilaisten toimesta eri näkökulmista, ja sitä mitkä tukitoimet olisivat Kallelle parhaita ja tarpeellisia tällä hetkellä.
Meille tarjottiin jo hoitoapuakin (Kalle siis voisi päästä tilapäishoitoon (sijais)perheeseen/johonkin muuhun pienryhmätoimintaan), mutta ei kyllä vielä koeta että tarvetta olisi. Joskus myöhemmin voi tilanne olla toinen, mutta nyt on tarpeeksi apua siitä että tutuille ihmisille saadaan Kalle välillä kyläilemään :) Itseäni melkein hengästyttää tämä vauhti millä asiat järjestyy! Ollaan ehditty saamaan jo vertaistukeakin toiselta "Salla-perheeltä", oli todella hienoa saada kuulla heidän kokemuksiaan ja mikä parasta, kokemukset olivat vielä erittäin rohkaisevia. Rovaniemellä toimii myös ELO (Erityislasten Omaiset) Ry, jonka toimintaan meillä on tarkoitus tutustua lähemmin ja josta olemme myös kuulleet jo paljon hyviä kokemuksia.
Pikkuisen innostuttaa ja samaan aikaan vähän myöskin pelottaa sekin aika, että en enää ole Kallen kanssa kotona. Sitten minusta tulee taas opiskelija loppurutistuksen ajaksi. Huih. Vaikka sitä ei ole vielä itselleenkään oikein myöntänyt, niin itse asiassa sitä omaa tekemistä (ja aikaa) on ollut jo ikävä. Eilen haikeilin vähän sen perään, että ei olla sitten enää Kallen kanssa kotona, niin Lauri jo tuumasi että NIIIIN, ethän sinä vaan aio alkaa sellaseksi takertuvaksi äidiksi, joka on lapsessaan koko ajan kiinni. No enhän toki :)
Mukavia uutisia tuli paljon.
VastaaPoistaTässä sitä kuljetaan ja taaperretaan. Osaa ehkä paremmin nauttia näistä hetkistä kun on joutunut arvioimaan että näitä hetkiä ei olisikaan, ainakaan tässä kunnossa. Tänään kävin syömässä Tulitauossa ja ajattelin että näin minä vaan ruokaa nieleskelen alas ja hyvin menee. Taustalla tietenkin on ne minun ruoka- ja syömisongelmat.
Kalle varmaan ilostuu kaikista uusista asioista ja ihmisistä jotka ovat hänen lähellään ja rakastavat häntä erittäin paljon.
Kalle hurmasi eilen ihan täysillä niitä ohjaajatätejäkin, on kyllä kiva kun ei vierasta enää :)
VastaaPoistaVarmasti hetkessä eläminen onkin sellainen taito mikä kannattaa jotakin kautta elämässä oppia, itsekin vielä opetellen...