Nyt vähän vaikuttaisi että Kallelle pukkaa ylös hammasta, on aika kärtyinen välissä ja silmämääräisesti yläien vaikuttaa turvonneelta ja sinä erottuu valkea kohta. Ruokailuhetketkin ovat käyneet vähän levottomiksi, ehkäpä sieltä pukkaa pikku leipäkirveksiä lisää.
"Joo kuuntelen, mitä sulla on asiaa?"
"Ai onko Kallella jotain syötävää?"
"Äääälä koske, revit kuitenkin vaan"
Salma tietää jo etäisyyden minkä päässä on turvallista oleilla pikkukäsien ulottumattomissa. Kuitenkin se edelleen hakeutuu välillä Kallen lähistölle pitämään vahtia ja jos Kalle saa otteen turkista (miksi se ei muuten auta ollenkaan, että hokee Kallelle :"irti, irti", Salmakin osaa käskyn paremmin ;) ) niin Salma vetää itsensä kylmänrauhallisesti irti jättäen tupon karvoja Kallen käteen.
Tulipa juuri voimakkaat deja-vu- tai Nykäsen Matin sanoin bon-voyage- fiilikset että olen kirjoittanut juuri samoja asioita jo moneen kertaan aiemminkin, huihai, no antakaa anteeksi iden* vaivaamalle äiti-ihmiselle, kaikkea ei voi muistaa. Ja sen kyllä huomaa muutenkin, mummon kanssa eilen puhelimessa jutellessani tajusin että ei ole tullut mieleenkään laittaa muuton jälkeen osoitteenmuutoskortteja menemään. Tässä ollaan kuitenkin asuttu jo kolme kuukautta, olisikohan aika...
Päivisin kotihommia touhuillessa ajattelen aina että pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. Siinä vaiheessa kun se tätä tulee mieleen, on se sitä jo poistunut aivoista takaoven kautta :) Lopputulema on että paljon mitään ei muista kunnes taas asia pulpahtaa sitänä mieleen, tämä kierros saattaa toistua useasti ennenkuin asioille tapahtuu mitään. Ja sitten seuraa loistava käytännön esimerkki, tätä blogikirjoitusta aloittaessani oli mielessä vaikka kuinka monta asiaa mistä piti kirjoittaa, mutta nyt ne ovat kaikki kadonneet. Heippa.
*ide=imetysdementia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti