Joulunaikaan kävimme myös mummolassa, missä oli porukkaa enemmältikin ja Kalle teki lähempää tuttavuutta pikkuserkkuunsa Theaan. Thea on himppusen vanhempi ja siksi ehkäpä hiukan aktiivisempi osapuoli, Kalle taitaa tuumia että ottakaa tuo tytsy irti mun handusta ;)
Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä Kuusamossa, se olikin Kallen kanssa pisimmälle tehty reissu tähän saakka. Pappalassa oli oikein hyvä palvelu, vanhemmat saivat levätä niin lapsikin voi hyvin. Seinältä löytyi myös taiteen ystävä Kallelle uutta ihailtavaa.
Laurilla uusi vuosi on alkanut ilmeisen stressaantuneissa merkeissä, muuta selitystä en keksi sille, että jo useamman kerran olen kuullut Laurin huhuilevan tähän tyyliin:" Kalleee, tänne. Tule, lähdetään lenkille" . Ja sitten ottanut koiran ja mennyt sen kanssa ulos. Missäköhän vaiheessa pitää huolestua siitä, että lemmikki ja lapsi menevät keskenään sekaisin? Kenties silloin kun tapaan Laurin taluttamassa Kallea hihnassa pihalla ;)
Yksi iso muutos on tässä alku vuodesta tulossa: me muutetaan! Olen ihan innoissani, päästään isompaan asuntoon. Pikkumies ei sinänsä vielä vie kovin paljon tilaa, mutta varusteita alkaa olla sen verran ja kaikkea muka tarpeellista roinaa, että tämä nykyinen asunto pullistelee kohta saumoistaan. Reippaana olenkin aloittanut pakkauspuuhat jo loppiaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti