Tehtiin Kallen kanssa sunnuntaina äkkilähtö sairaalaan, aamulla ukkeli oli ihan kunnossa, mutta päiväunilta herättyään kuumeinen. Annettiin kahdenlaista lääkettä, jotka eivät ehtineet vaikuttaa sillä tunnin sisään tuli sellainen kohtaus, että katsottiin paremmaksi soittaa ambulanssi paikalle. Päivystyksessä kohtaus sitten laukesi kahden eri lääkkeen jälkeen. Ei vaarallista, mutta hurjan näköistä ja ihan varmasti vanhemmat säikäyttävää menoa. Sanoisinko että himpun verran liikaa draamaa yhdelle sunnuntaille. Oikeasti korvasta löytyi myös ensimmäinen korvatulehdus, liekö se sitten ollut sen verran ärhäkkä pöpö että nosti kuumeen äkkiä ja aiheutti kouristuksen.
Kaksi yötä jouduttiin osastolla viettämään, ensimmäinen oli melko levoton ja kuume ei meinannut millään laskea. Toinen yö oli sitten kuumeeton ja eilen päästiin kotiin. Ilta menikin sitten huokaillessa kuinka ihana paikka koti onkaan. Toivottavasti ei tarvi samanlaista reissua ihan pian tehdä, sympatiani ovat kyllä niiden vanhempien puolella jotka joutuvat enemmänkin aikaa sairaalassa viettämään. Sairaalan henkilökunta oli todella ihanaa ja meistä pidettiin hyvää huolta (no okei, yksi labrahoitaja meinasi alkaa mulle emloista ja sai Kallen huutamaan aika lujasti, mutta ei siitä sen enempää koska kokemus unohtui heti, kun seuraavana aamuna saatiin oikein ihana hoitsu jolle Kalle vaan naureskeli hänen ottaessa näytettä :)
Nyt kun kuumekouristuksia on ollut kaksi, on todennäköistä että tulee kolmaskin ja niin edelleen, joten kotona varaudutaan tähän entistä paremmin. Voipi olla että vähän jänskättää seuraavan kerran kun ukkeli näyttää kuumeen merkkejä, mutta... osataanpahan ainakin varautua. Omassa takaraivossa kummittelee myös vielä epilepsian mahdollisuus (melko yleistä Sallan taudissa), mutta mennään sen mukaan mitä lääkärit sanoo.
Ihanaa olla kotona. Ja ihanaa että ukkeli voi paremmin. Jokainen vanhempi varmasti tietää tunteen kun pikkuinen on kipeänä, sitä tekisi aika paljon että saisi toisen olon helpottamaan.
Kaksi yötä jouduttiin osastolla viettämään, ensimmäinen oli melko levoton ja kuume ei meinannut millään laskea. Toinen yö oli sitten kuumeeton ja eilen päästiin kotiin. Ilta menikin sitten huokaillessa kuinka ihana paikka koti onkaan. Toivottavasti ei tarvi samanlaista reissua ihan pian tehdä, sympatiani ovat kyllä niiden vanhempien puolella jotka joutuvat enemmänkin aikaa sairaalassa viettämään. Sairaalan henkilökunta oli todella ihanaa ja meistä pidettiin hyvää huolta (no okei, yksi labrahoitaja meinasi alkaa mulle emloista ja sai Kallen huutamaan aika lujasti, mutta ei siitä sen enempää koska kokemus unohtui heti, kun seuraavana aamuna saatiin oikein ihana hoitsu jolle Kalle vaan naureskeli hänen ottaessa näytettä :)
Nyt kun kuumekouristuksia on ollut kaksi, on todennäköistä että tulee kolmaskin ja niin edelleen, joten kotona varaudutaan tähän entistä paremmin. Voipi olla että vähän jänskättää seuraavan kerran kun ukkeli näyttää kuumeen merkkejä, mutta... osataanpahan ainakin varautua. Omassa takaraivossa kummittelee myös vielä epilepsian mahdollisuus (melko yleistä Sallan taudissa), mutta mennään sen mukaan mitä lääkärit sanoo.
Ihanaa olla kotona. Ja ihanaa että ukkeli voi paremmin. Jokainen vanhempi varmasti tietää tunteen kun pikkuinen on kipeänä, sitä tekisi aika paljon että saisi toisen olon helpottamaan.
Hui että mikä episodi!
VastaaPoistaToi on tuttu tunne, että takaraivossa kummittelee, meillä kans diagnoosiin saattaa kuulua kaikenlaista.
Nyt valtavasti voimia pikkupotilaan hoitoon!
Voimarutistus!
Hui, mikä kokemus!
VastaaPoistavaikka kuinka järki sanoo ettei ole vaarallista niin kyllä sitä oman pienen puolesta silti pelkää. Ja se oma avuttomuuden tunne, se on jotain niin raastavaa.
Pikaista paranemista Kallelle ja voimia vanhemmille!
Kiitoksia tsempeistä, ukkeli on onneksi jälleen oma virkeä itsensä :) Nyt tuon episodin jälkeen tuntuukin että itse on väsyneempi, ensin kun on "tilanne päällä" niin jaksaisi vaikka nostaa hevosen, mutta väsy iskee sitten kun elämä normalisoituu. Onneksi on ihana ilma, piristää kummasti!
VastaaPoista