perjantai 26. syyskuuta 2008

Herra ja Rouva

Onpas päässyt venähtämään tämä päivittäminen, no aloitetaan sillä että nyt olen säädyllinen nainen, meidät vihkaistiin pienimuotoisessa ja lämpimässä seremoniassa Kitkajärven rannalla alkukuusta. Tästä lähtien voitte siis kutsu rouva Kilpijärveksi =) No joo, kyllä se Laura on edelleen hyvä.

Mitäs muuta... kouluhommia pukkaa, äitiysloma alkoi kyllä 19.9. mutta ei näitä oikein keskenkään voi jättää. Ja oma vointi on ihan hyvä, eilen terkkari kyllä valaisi, että hemoglobiini on tipahtanut alemmas, joten rautaa pitää alkaa popsimaan. Olenkin ihmetellyt että mistä sitä unta riittää. Pätkä ei myöskään ole vielä asettunut lähtökuoppiin vaan hengailee poikittain tuolla masussa, joten ei ole synnyttäminen aivan vielä ajankohtaista. Tai no ei kai se muutenkaan ole, laskettu aika on kuukauden päästä, tänään viikkoja kasassa tasan 36+0.

Kuopiossakin käytiin vielä viime viikonloppuna, oli mukava reissu, vaikkakin paluumatka otti sitten jo kunnon päälle. Mutta nyt ei sitten vähään aikaan niin kauas olekaan asiaa. Salmalla on juoksu ja se on kestänyt jo hyvän tovin, voisi pikkuhiljaa alkaa lopettelemaan, naapurin urokset tuntuvat menevän päästään sekaisin =) No nyt saa hajatelmat riittää, pistän julkaisuun. Yritän postata seuraavalla kerralla jotenkin järkevämmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti